Kurdistanista Suomeen

 

Tapasin Rasoul Khorramin katulehti Iso Numeron avustajapalaverissa syksyllä 2019. Olin juuri lukenut tuoreesta lehdestä (42/2019) hänen ihastuttavan juttunsa suomen kielen opiskelemisesta otsikolla: Silmälasit ovat tosi kipeät (https://www.isonumero.fi/tag/rasoul-khorram/

Oli mukava tavata jutun kirjoittaja livenä. Sovimme tekevämme juttuja yhdessä (hän kuvaajana, minä toimittajana), mutta siihen ei ole tullut tilaisuutta. Sen sijaan ystävystyimme.

Rasoul on kotoisin Iranin Kurdistanista. Suomeen hän tuli 11 vuotta sitten. Hän on työskennellyt toimittajana ja dokumentaristina Kurdistanissa, Iranissa ja Irakissa sekä tehnyt Suomessakin dokumentteja. Viikki-seura palkitsi Rasoulin Vuoden viikkiläinen teko -maininnalla v. 2020. 

Iranin kurdi asuu nykyisin Helsingissä. Hän toteutti viime vuonna sodanvastaisen Kukkia rakettiruukkuihin -taideprojektin Halabjan kaupungissa Irakin Kurdistanissa, johon hän vei kukansiemenet Suomesta. Hän vei kukansiemeniä myös Turkkiin ja Iraniin.

Nyt Rasoul on joutunut pohtimaan, pitääkö hänen ehkä lopettaa ura elokuvantekijänä. Näin, koska hänellä ei ole tarpeeksi verkostoa tai rahoittajia tuotantoihin.

-Minulla on työkokemusta yli 15 vuotta. Olen tehnyt pitkään itsenäisesti kaikenlaisia dokumentteja yhteiskunnallisesti tärkeistä ja puhuttelevista aiheista. Parhaimmat työni ovat saaneet kiitosta sanoin päivänvaloa valkokankaalla.

-Viime vuodet ovat kuitenkin olleet aika heikkoja tuotantojeni suhteen. Haluaisin, että elokuva-ala mahdollistasi minulle töitä.

Rasoul on luova elokuvantekijä. Hän on saanut tehdä upeita projekteja erilaisten ihmisten kanssa.

-Ilman suomalaista tukea on vaikea työskennellä elokuva-alalla Suomessa. Yhden käden sormilla voi laskea ne maahanmuuttajaelokuvantekijät, jotka ovat menestyneet. Heidän tukenaan on aina ollut joku suomalainen.

Uusia näkökulmia

Rasoul on yli 10 vuoden Suomessa asumisensa aikana tehnyt sinnikkäästi paljon töitä. Viimeisimmässä elokuvassaan hän oli sekä käsikirjoittajaohjaaja, kuvaaja että näyttelijä. Monipuolisuudestaan huolimatta elokuva- ja tv-alalle on Suomessa vaikea päästä. 

-Toivon ennakkoluulotonta suhtautumista ja avointa uteliaisuutta. Maahanmuuttaja voi tarjota yllättäviä näkökulmia moniin asioihin.

Kaikki tuki Ukrainalle

Tänä päivänä Ukrainan tilanne on saanut Rasoulin muistamaan hänen omia kokemuksiaan sodasta Lähi-Idässä.

-Haluan antaa kaiken tukeni Ukrainan ponnisteluille sodan lopettamiseksi ja rauhan palauttamiseksi Ukrainaan ja koko Eurooppaan.

Rasoulilla on nyt vireillä uusi projekti, jonka tarkoituksena on edistää sodanvastaista toimintaa ja istuttaa ajatus rauhan välttämättömyydestä lasten eli tulevan sukupolven, sydämeen.

Teksti: Tuula Ketola

Kuvat: Rasoul Khorram ja Houman Auriel

 

Comments

Popular Posts